Näistä olen kokeillut ja hyväksi havainnut.Luulen kuitenkin, että hyvää tulee kalasta kuin kalasta.
Jos on sekakalaa, niin sekin käy. Silti olen aina vienyt isompia kaloja onkipaikalta, ellen ole itse saanut ;)
 
Tarvitset:
särkeä, lahnaa, säynettä, haukea tai ahventa.
Sitruunamehua
oliiviöjlyä
purjosipulia
rosee ja viherpippuria
hienoa merisuolaa.
 
Siivuta kakafileet pyrstöönpäin ohuiksi viipaleiksi. Särki niskaan päin, nahka kestää paremmin puhkeamatta. Lahnan selässä olevat ohuet ruodot katkeilevat niin pieniksi paloiksi, ettei niitä syödessä huomaa. Samoin hauessa, ellei se ole monikiloinen, pieni hauki parempi.
 
Sitruunan mehua niin paljon, että palaset peittyvät. Voi laittaa pullomehua, tai puristaa sitruunoista. Laitan kumpaakin.
 
Muut aineet samaan astiaan ja sekoita hyvin. Annoksen voit jättää, joko yhteen rasiaan, tai isompi annos vaikka säilytys rasioihin. Minä laitan ylijääneisiin raejuustorasioihin.
Jääkaappiin vuorokaudeksi ja sitten leivän päälle. Yleensä sililyvyys on heikko. Ei niin, ettei itse kala säilyisi, mutta se vain katoaa kaapista ;-D
IMG_20200529_085443.jpg
Kalareissulla voi törmätä yllättäviin kavereihin. Västäräkki lennähti kertomaan minulle kevätterveiset. Hiippailin kauemmas, kun oletin hänellä olevan pesä lähettyvillä, kun niin kesuksi heittäysi.
IMG_20200529_113733.jpg
Kalaakin tuli ja nyt laitan kuvaohjeen sitruunakalan valmistuksesta. Tarvitset kalan. Suolista se ja leikkaa fileeksi.
IMG_20200529_114055.jpg
Poista kylkiruodot.
IMG_20200529_114215.jpg
Siivuta ohuita siivuja pyrstöön päin.
IMG_20200529_121043.jpg
Kun kala on siivutettu, kerää tarvittavat aineet likelle. Sitruuna, mausteet, suola, öljy ja sipuli.
IMG_20200529_121306.jpg
Lisää sipuli, suola ja pippuri kalojen päälle. Lisää sirtuunasnmehu ja oliiviöljy, sekoita kaikki aineet keskesä.
IMG_20200529_121851.jpg
Päälle vielä pippurin marjoja ja vuorokaudeksi jääkaappiin maustumaan ja marinoitumaan.
 
Askarteluterveisin kotikokki kokeilija :)