Oli Valman vuoro kutsua naapurihuoneistojen rouvat päiväkahville. He kaikki olivat eläneet elämänsä tahoillaan, mutta puolisoiden kuoltua muuttaneet kaupungin tarjoamaan palvelutaloon. Siellä heistä oli kehkeytynyt hyviä ystäviä keskenään. He pitivät viikoittain yhteisiä kahvitteluhetkiä, seurustellen ja vaihtaen kuulumisiaan.
  Valma oli tehnyt koko ikänsä käsitöitä ja osallistunut muiden harrastustensa lisäksi posliinimaalauskurssille, jonka tulokset nytkin kahvipöytää koristivat.
  Neljä kaunista käsinmaalattua kahvikuppia asetteineen oli sommiteltu nätisti pöydälle. Ruusuvartiset alpakkalusikat täydensivät kultareunaisten kuppien kauneutta. Pullavati edusti samaa sarjaa. Lautasella olevan paperisen pitsiliinan päälle oli laitettu leikatut leipäjuustopalat hieman limittäin ja mansikkakääretorttuviipaleet kiersivät kehän lautasen ympäri. Lautasliinat olivat valittu hyvällä maulla asetelmaan sopiviksi. Pellavainen pöytäliina täydensi kokonaisuuden.
   Valma tutki kriittisin silmin aikaansaannostaan, kun Saimi purjehti pyöreiden muotojensa saattelemana ensimmäisenä ovesta. Hän oli Valman seinänaapuri ja kävi päivittäin kaveriaan tapaamassa. Hänen joka kertainen toivotuksensa: Kaikkea hyvää sinulle! Kuului jo ovelta, johon hän sai aina saman vastauksen: Samoin itsellesi, tulehan peremmälle.
  Marttakatariinan laiha - vähän arka olemus ilmestyi ovelle kuin varkain. Valma ei häntä heti huomannut, keskustellessaan vilkkaan Saimin kanssa. 
 Viimeinin huomattuaan tulijan, Valma kiiruhti ovelle.
  — Voi Marttakatariina, tule toki istumaan, mitä sinulle kuuluu?
  — Luulen talven kohta tulevan, se on pitkä ja kylmä. Ehdin varmaankin järjestellä entiset ja nykyiset paperit järjestykseen.
  — Taasko ne ovat Marttakatariinan paperit epäjärjestyksessä, Valma myötäeli toisen huolia ja ohjasi ystävänsä pöydän ääreen, hipaisten hellästi vanhuksen tukkaa.
  Lempi kolisteli oven takana kärryjensä kanssa ja manasi kaikenlaisten häkkyröiden vastuksina oloa, ettei ovea saa aukaistua. Valma kiirehti auttamaan ystäväänsä ja niin kaikki olivat paikalla.
  — Käykääpäs pöytään, laitan kahvin tippumaan Valma puheli touhutessaan kahvinporoja suodattimeen. Tänään tuli lankoja postissa ja sormeni syyhyävät päästä niihin käsiksi.
  — Mitä sinä niistä aiot kutoa, juuri tullut Lempi halusi tietää.
  — En ole vielä miettinyt, mutta ainakin muutamat sukat kudon pojanpojalleni, hän kun on metsämies ja siellä tarvitsee lämmintä saappaisiin.
   Olisi ne sukat mukavat minunkin jalkoihini Lempi kerjäsi. Olisi se niin mukava sytyttää kynttilä, seurata sen lepattavaa liekkiä ja tuntea lämpimät sukat jaloissaan. Huonot ja kylmät kun nuo jalat ovat.
   Valma lupasi panna asian harkintaan.
  — Ennen oltiin riuskoja työmiehiä, nyt jokaisella on joku vaiva ja kankeat jäsenet liikkuvat huonosti, mutta mukavahan meidän täällä on, kunpa kaikki saisi jatkua eteenkin päin näin hyvänä Saimi huoahti ja kohensi asentoaan tuolin selkämystä vasten.
  — Niinhän se on: Kaikenlaista sitä on tapahtunut elämän varrella. On monta asiaa, joita on vaikea saada pois mielestä, eteenpäin on kuitenkin mentävä, Valma pistää väliin, kaataen samalla kahvia jokaisen kuppiin.    Ottakaa nyt ja kastakaa. Ostin kaupasta. En joutanut leipomaan, kun haravoin tuota piha-aluettani. Meinasi ottaa käsiin pitkästä aikaa haravan varressa, ja toivoinkin, että tulisipa kova tuuli ja veisi kaikki lehdet mennessään.
  Heillä oli tapana tehdä toivelista jokaisen kahvittelun päätteeksi otsikolla: Mitä valitsisin tänään toiveiden myllystä?
  Naisten ilmeet muuttuivat mietteliään näköisiksi. Jokaisen ajatukset harhailivat tässä- tai menetetyssä ajassa.
  — Valitsisin jokaisen aamun kiireettömänä, odotellessani viikonloppua, silloin tyttäreni tulee käymään, Lempi sanoi ensimmäisenä.
  — Laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita oli Valman valinta
  — Olisi se mukava vielä tarttua talikon varteen ja tuntea että voima riittää lannan luontiin, Saimi uhosi tuttuun tyyliinsä.
  Kaikki katsoivat Marttakatariinaan. Hän nosti päänsä ja sanoi hiljaisella äänellä. Taivaan isä tietää mitä minä toivon.