Häkki on lunta pullollaan, mutta kyllä siellä silti elämää on. Kun vaihdoin pissalumet, Tipi tuli katsomaan, mitä se emäntä puuhailee.

Tässä taannoin olin samoissa puuhissa ja Neito tuli kaveriksi. Se ei kuitenkaan tyytynyt vain katsomaan, vaan karkasi ovesta ulos ja niin me mentiin hangessa peräperää että lumi pöllysi, kissa edellä ja akka perässä. Sain sen savusaunalla kiinni, kannoin häkkiin ja Neiton silmät näyttivät sanovan: tyhmä akka.

Kodan nuotion hehkussa kypsyvät nakkivaraat. Kaivan tunnelin paksuun hankeen, katson koskematonta luontoa ja annan hiljaisuuden puhua sisälläni, kaukana kaupungin melusta.

Hiljaisuudet jatkuvat täällä.

Ei sattunut aurinko näkymään vieläkään. Taivas on paksussa pilviverhossa ja uutta lunta on yöllä tullut lisää. Pakkasta on kymmenkunta astetta.

Kaikki kuvat löytyvät täältä.

Aamutuimaan, kun silmäni avaan, aurinko vasta nousee.
Katson kelloon, vastako viisi?

Aamutuimaan päiväni alan, keitän ensiksi puuron.
Huutelen, ukkoni pystyyn jo nouse, puurolle komua jo sieltä.

Unisena lusikkansa puuroon laskee, maistaa ja virkkaa: onpas se tuimaa.
Tuimaako puurosi? en sitä usko, suolaa jos lisäät, niin eiköhän maistu.

Haenkin päiväksi sylyksen puita, kahdelta kahvit keitän.
Kylläpä tuuli tuimana pyyhki, vetisti silmät, luihin ja ytimiin iski.

Pilkin ja ongin aikoinaan kovinkin ahkerasti. Harrastin myöskin kilpailuja ja aina unelmissani näin itseni suomenmestarina, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

Piirsin tämän kerran parhaasta kalakaveristani.  Nyt meistä ei enää kilpaile kumpainenkaan.

Nykyään unelmani on saada mahdollisimman komea kala ruokapöytääni.

Tänäänkin, niin kuin niin monena päivänä; pakkanen oli kovaa ja tuuli vielä lisäsi pakkasen purevuutta, lähdin käymään kirpparilla.
Se olikin aika hyvä reissu.

Löysin kivikamelin ja tällaisen egyptiläisen, olisiko faarao Horemheb?

9 kappaletta teräspikkulusikoita.

Kahdet lasten, noin 7-vuotiaalle tarkoitetut villasukat.

Tupperwaren pehmustetun kylmälaukun, johon lisäsin lokerikot kameran putkia varten.

Olen kauan hakenut kameralaukkua, ne ovat vain niin kalliita,etten ole raskinut ostaa. Nyt sattui silmään sopivankokoinen ja seinäpehmustettu juttu. Otin mukaan ja tein tarvittavat vermeet siihen. 

Ja kas, minulla on nyt kameralaukku ja luja :)))

Tämä kaikki lysti maksoi yhteensä 11,20 euroa.

On pakko laittaa kaksi kuvaa nyt näistä meidän suloisista sukulsisista.
Nämä ovat saaneet kasvaa vauvasta asti yhdessä ja ovat aikuisinakin kovin yhteistyöhaluisia.
Joskus tuntuu ja näyttää, että meillä olisi puolenkymmentä kissaa, kun ne viilettävät huoneesta toiseen leikeissään ja sitten otetaan pikkutirsat kiikkastuolissa.
 

Kuvahaaste
Harakalta tuli minulle haaste, joka kuuluu näin:

1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Otan haasteen vastaan ja ryhdyn siinä pyydettyihin toimenpiteisiin:

Tällainen kuva sattui minulle.
Kovin muistuttaa kesää, näyttää pienet omenapuut kukkivan ja muutenkin romanttisennäköinen pieni talo.

Haastan edelleen: Tuulennon, Flooran, Villiturkin ja Kiirepakolaisen mukaan.

Marina asteli reippaasti metsäpolkua tietylle kalliolle. Sieltä hän  oli löytänyt pienen kallionkolon leikkipaikakseen ja hänellä oli siellä aarre, jota hän kävi salaa ihailemassa.
Hän oli löytänyt kaksi kiveä, jotka kiiltelivät kauniisti. Toinen oli sininen, toisessa oli keltaista.
Marina otti keltaisen kiven käteensä ja näki kiven haltijan. Haltijallakin oli keltaista kiveä sylissään.
Haltija kertoi Marinalle uskomattomia tarinoita kivien synnystä, niiden matkasta suurten jääkimpaleiden mukana nykyisiin olinpaikkoihinsa ja niiden sisältämistä aarteista, joita ihmiset mielellään etsivät.
Marina näki myöskin puron, jonka kiemuraisissa mutkissa kiilteli pieniä kultahippuja. Puro haarautui haltijan yläpuolella ja laskeutui haltijajärveen syvälle kallion alle, kuljettaen hippuja monen etsijän ulottumattomiin.

Vastaus Kihivan haasteeseen: Kivi kätkee salaisuuden.

Kissa istui penkin nokalla ja katsoi silmäkovana, miten mies haukkasi hyvällä ruokahalulla palan leipäviipaleesta, jonka päällisenä oli neljännes perattua suolasilliä ja reilu siivu juustoa.
Mies katsoi kissaa, sanoi sille kuin toiselle ihmiselle: Antaisin sinullekin, mutta  kala leivälläni on liian suolaista sinun syödä.
Kissa ei hellittänyt katsettaan, meni samalle puolen pöytää ja taputteli hännällään miehen kyynärpäätä.
Mies heltyi ja leikkasi palan juustoa, pienensi sen kappaleiksi ja tarjosi kissalle, joka söikin sen mielellään.
Kohta kuitenkin kalan kerjääminen jatkui, juusto ei enää kelvannut.

Toinen kissa hypähti samalle penkille miehen viereen ja sama kerjääminen jatkui, nyt kahden kissan voimin. Mies haki jääkaapista pari nakkia, pieni ne kissojen aamiaiseksi, puhellen samalla: Teillä on purkkiruokaa kupissa ja kuivaraksuja kanssa, miksei ne kelpaa,  kerjäätte aina ihmisen ruokaa.

Ruokailu jatkui sovussa, kunnes pöydänpäähän lattialle ilmestyi kuin tyhjästä koira. Sekin halusi osallistua aamiaiselle muiden kanssa. Se katsoi miestä niin anovasti, että mies hätääntyi ja sanoi vaimolleen: Oletko koskaan ajatellut, kuinka syylliseksi tunnen itseni ruoka-aikana.
Kaksi kissaa ja koira tapittaa jokaisen suupalani, tuntuu kuin syntiä tekisin. Onko se mielestäsi oikein?
Hm…, naurahtaa vaimo ja jatkaa tiskaamista.